28.3.2000

Taustatiedot

Yleisradio Oy, jonka palveluksessa A ja B olivat, oli 1.11.1994 lähettänyt televisiossa Kuningaskuluttaja-nimisen ohjelman. Ohjelma oli 6.11.1994 lähetetty uusintana. Ohjelmassa oli X Ky:tä käsittelevä osuus, jonka A oli toimittanut. B oli ohjelman vastaava ohjelmatoimittaja.

Vaatimukset Helsingin käräjäoikeudessa

Kantajat X Ky, edustajinaan vastuunalaiset yhtiömiehet C, D ja E, sekä D myös omasta puolestaan esittivät A:ta, B:tä ja Yleisradio Oy:tä vastaan ajamassaan kanteessa seuraavat vaatimukset:

1. A:lle vaadittiin rikoslain 27 luvun 2 §:n 2 momentin nojalla rangaistusta 1. - 6.11.1994 Helsingissä ei vastoin parempaa tietoa tehdystä julkisesta herjauksesta. A oli toimittanut mainitun ohjelmaosuuden, joka hänen tietensä oli Helsingistä käsin lähetetty valtakunnanverkossa 1.11.1994 ja 6.11.1994. Ohjelmaosuudessa A oli esittänyt väitteen, jonka mukaan X Ky olisi myynyt käytettyjä ompelukoneita uusina eli yhtiön puolesta toimineet henkilöt olisivat syyllistyneet petosrikokseen. Väite oli totuudenvastainen ja lopullisesti todistamaton ja se oli ollut omiaan vakavasti haittaamaan kommandiittiyhtiön ja sen vastuunalaisten yhtiömiesten yhtiön välityksin harjoittamaa liiketoimintaa, sillä väite oli televisio-ohjelmassa esitettynä saanut asiakkaat tehokkaasti karttamaan liikettä. A oli kommandiittiyhtiön elinkeinotoiminnassa tehdyksi väitetystä rikollisesta teosta tahallaan julkisesti levittänyt kulkupuheen, joka oli voinut haitata kommandiittiyhtiön ja sen vastuunalaisten yhtiömiesten elinkeinoa.

2. A:lle vaadittiin lisäksi rikoslain 27 luvun 3 §:n 2 momentin nojalla rangaistusta Helsingissä 1. -6.11.1994 tapahtuneesta julkisesta solvauksesta, koska A oli pyrkinyt synnyttämään katsojissa koko kommandiittiyhtiön liiketoimintaa leimaavan, objektiivisiin tosiseikkoihin perustumattoman mielikuvan sekä häpäisemällä ja halventamalla kommandiittiyhtiötä ja sen vastuunalaisia yhtiömiehiä tahallaan julkisesti loukannut sitä.

A oli ohjelmassa hyödyntänyt kommandiittiyhtiön palveluksessa olleen myyjän ompelukoneen mallia koskenutta erehdystä ilmoittamatta, että myyjä oli erehtynyt. A oli tullut tietämään erehdyksestä ja antanut ohjelman katsojien ymmärtää, että yhtiö olisi myynyt samaan tarjoushintaan kahta täysin erilaista konetta.

Edelleen A oli vastoin totuutta väittänyt, että kommandiittiyhtiön palveluksessa ollut myyjä oli suostunut esiintymään televisio-ohjelmassa vain, jos hänen henkilöllisyyttään ei paljastettaisi. Näin menetellessään A oli antanut katsojien ymmärtää, että yhtiöllä tai sen henkilökunnalla olisi jotain salattavaa asiassa.

A oli esittänyt ohjelma-aiheen käsittelemiseksi täysin tarpeettoman väitteen, jonka mukaan kommandiittiyhtiötä epäiltäisiin harhaanjohtavasta markkinoinnista ja epäselvyyksistä takuuehdoissa. Ohjelmassa oli jätetty selvittämättä, kuka epäili, kuinka vakavista rikkomuksista oli kysymys ja kuinka vahvat perusteet epäilyille oli olemassa. Näin menetellen A oli saanut koko kommandiittiyhtiön liiketoiminnan kyseenalaiseen valoon.

A oli esittänyt yleistyksenä ohjelmassa käsitellyistä perusteettomista väitteistä johtopäätöksen, jonka mukaan yhtiö myisi olemattomia ompelukoneita.

3. B:lle vaadittiin radiovastuulain 3 §:n nojalla rangaistusta 1.11.1994 Helsingissä tehdystä radiovastuulaissa tarkoitetusta valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä, sillä B oli ollut radiovastuulain 2 §:n mukaan velvollinen valvomaan ohjelmaa ja estämään sisällöltään rikollisen ohjelman lähettämisen.

4. B:lle vaadittiin rikoslain 27 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla rangaistusta 6.11.1994 Helsingissä vastoin parempaa tietoa tehdystä julkisesta herjauksesta.

5. B:lle vaadittiin rikoslain 27 luvun 3 §:n 2 momentin nojalla rangaistusta 6.11.1994 Helsingissä tehdystä julkisesta solvauksesta.

Kohtien 4 ja 5 vaatimuksia perusteltiin sillä, että ennen toista lähetyskertaa B oli tullut tietämään, ettei ohjelmassa esitetty väite käytettyjen ompelukoneiden myymisestä uusina pitänyt paikkaansa. Ohjelmassa oli muutenkin esitetty kommandiittiyhtiötä häpäiseviä ja halventavia sekä yhtiötä ja sen yhtiömiehiä loukkaavia väitteitä yhtiön elinkeinotoiminnasta, joten ohjelma oli sisällöltään herjaava ja solvaava eli rikollinen. B:lle oli syntynyt tällöin erityinen lakiin perustuva velvollisuus estää ohjelman uudelleen lähettäminen, mitä hän ei ollut tehnyt. Teonkuvaukset ja vaatimukset perusteltiin tarkemmin viittaamalla A:n kohdassa 1 ja 2 kerrottuun menettelyyn.

Kantajat vaativat lisäksi, että A, B ja Yleisradio Oy velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan kantajille tuomion painattamisesta Oulussa leviävään sanomalehteen aiheutuvat kulut laillisine viivästyskorkoineen sekä korvaamaan kantajayhtiölle sen liikevaihdon vähenemisestä aiheutuneesta vahingosta 500 000 markkaa viivästyskorkoineen.

Vastaukset

Vastaajat kiistivät kanteen kokonaisuudessaan ja pyysivät sen hylkäämistä perusteettomana. Vastaajat kiistivät myös esitetyn rikosperusteisen vahingonkorvausvaatimuksen sekä vaatimuksen tuomion painattamisesta aiheutuvista kuluista.

Vastaajat lausuivat ohjelmassa esitettyjen asiatietojen paikkansapitävyydestä ja todennäköisistä syistä, että ohjelmassa oli luotettu kuluttajavalituslautakunnasta saatuun informaatioon eli suosituksiin 16.11.1988 ja 13.5.1987. A oli kuullut kuluttajavalituslautakunnasta, että kommandiittiyhtiö myi käytettyjä koneita uusina ja että kuluttajavalituslautakunta oli suositellut hyvitystä. A oli tiedustellut siinä yhteydessä, miten asiat olivat päättyneet, mutta sitä kyseinen henkilö ei ollut tiennyt. A ei ollut tiennyt, että asioita olisi käsitelty muualla, esimerkiksi tuomioistuimessa. Lisäksi A oli ollut 20.10.1994 yhteydessä Oulun kaupungin kuluttajaneuvojaan. Ohjelman taustamateriaalina oli lisäksi ollut kuluttaja-asiamiehen viraston arkistosta löytynyt 20.11.1985 saapunut ja 8.8.1988 päättynyt tapaus, jossa X Ky on ilmoitellut myyvänsä uusia Singer-ompelukoneita, jotka arkistomerkinnän mukaan olivat kuitenkin "ilmeisesti käytetyt koneet".

Vastaajat kiinnittivät huomion siihen, että ohjelmassa esiteltyä konetta oli huolellisesti yhdessä tarkasteltu ja koneen ulkoasuero oli perustellusti voitu ottaa huomioon. Vastaajat pitivät ompelukoneen mallierehdystä koskevaa kommenttia vähämerkityksellisenä.

Toinen myyjistä oli oma-aloitteisesti osallistunut haastatteluun eikä ollut antanut nimeään A:lle, joten kommentti nimettömänä pysymisestä ei ollut ollut asianomaisessa yhteydessä arvoväritteinen tai solvaava.

Ohjelmassa oli viitattu kommandiittiyhtiön harhaanjohtavaan markkinointiin ja epäselvyyksiin takuu- ja myyntiehdoissa, mille väitteille oli ollut perusteltu aihe, koska tämäntyyppisiä asioita oli ollut muun muassa kuluttajavalituslautakunnassa ja kuluttaja-asiamiehen virastossa runsaasti vireillä. Kuluttajaneuvojan kertomuksesta ilmeni, että syksyyn 1994 oli painottunut useita aiheeseen liittyviä ilmiantoja kuluttajilta.

Olemattomia ompelukoneita koskevalle väitteelle oli myös ollut perustelut. Yhtiö oli ilmoitellut uusista Bernina-tuotteista, vaikka se ei D:n oman ilmoituksen mukaan ollut enää vuosiin myynyt kyseistä merkkiä, vaan tarjolla oli ollut vain käytettyjä koneita.

B ei ollut syyllistynyt valvontavelvollisuuden laiminlyöntiin, koska hänellä ei ollut ollut aihetta estää ohjelman lähettämistä. Oikaisu kuluttajavalituslautakunnan suositukseen 16.11.1988 liittyvän Rovaniemen hovioikeuden tuomion johdosta oli pyynnön mukaisesti tehty.

Käräjäoikeuden tuomio 11.11.1996

Näytön osalta käräjäoikeus totesi muun ohella, että kuluttajavalituslautakunnassa oli 16.11.1988 suositettu eräässä tapauksessa ompelukonetta koskevassa kaupassa kaupan purkua tai vaihtoa uuteen, koska oli katsottu selvitetyksi, että ostajalle oli myyty käytetty ompelukone uutena. Rovaniemen hovioikeus oli antanut 27.6.1991 asiassa tuomion, jonka mukaan ei ollut katsottu olevan riittävää näyttöä siitä, että ompelukone ei olisi ollut ostohetkellä uusi. Kaupan purkamista koskeva kanne oli sen vuoksi hylätty.

Kuluttajavalituslautakunnassa oli 13.5.1987 suositettu kaupan purkua X Ky:lle, koska ostajalle oli myyty käytetty neulekone uutena.

Kuluttajavalituslautakunta oli antanut 10.5.1996 päätöksen asiassa, joka koski nyt kysymyksessä olevassa Kuningaskuluttaja-nimisessä ohjelmassa olevaa ompelukonekauppaa. Lautakunta ei ollut suosittanut kauppaa purettavaksi eikä muitakaan korvauksia asiassa.

Käräjäoikeus lausui edelleen, että televisio-ohjelman esittämisen aikaan kuluttaja-asiamiehen toimistossa oli ollut vireillä kaksi X Ky:tä koskevaa asiaa. Kuluttaja-asiamies oli 28.4.1994 ilmoitetun tapauksen johdosta lähettänyt 13.12.1994 yhtiölle tiedoksi 1.7.1994 voimaan tulleen kuluttajansuojalain muutoksen perusteella laaditut uudet ohjeet, jotka koskivat takuuehtoja kulutustavaran kaupassa. Toisen asian oli ilmoittanut kuluttaja-asiamiehelle Bernina Finland Oy 2.8.1994 päivätyllä kirjeellä. Sen johdosta kuluttaja-asiamies ei ollut ryhtynyt toimenpiteisiin. Kantajien ilmoituksen mukaan kuluttaja-asiamies ei tule ryhtymään asian johdosta toimenpiteisiin.

Kuluttaja-asiamiehelle 31.10.1991 ja 12.12.1988 saapuneet asiat olivat koskeneet sitä, että lyhytaikaisia myyntinäyttelyitä ei saanut mainostaa loppuun- tai alennusmyynteinä. Kuluttaja-asiamies oli 15.1.1992 antanut asian johdosta kommandiittiyhtiölle tiedotteen.

Kuluttaja-asiamiehelle 10.6.1992 saapuneen asian johdosta oli katsottu, että kommandiittiyhtiön liikkeen ovessa olevaa tarraa "valtuutettu Bernina Bernette myyjä 1991" ei voitu pelkästään sillä perusteella pitää harhaanjohtavana tai muutoin kuluttajansuojalain vastaisena.

Kuluttaja-asiamies oli lähettänyt 20.11.1985 saapuneen ilmoituksen johdosta kommandiittiyhtiölle alan muistion. Ilmoituksen mukaan yhtiö oli ilmoittanut myyvänsä uusia Singer-ompelukoneita. Kysymyksessä olivat olleet kuitenkin "ilmeisesti käytetyt koneet".

Oikeudellisena arviointina käräjäoikeus lausui todistelun vastaanotettuaan eri syytekohtien osalta seuraavaa:

1. A oli todennut ohjelmassa, että "myös kuluttajaviranomaisille X Ky on tuttu jo vuosien takaa muun muassa uusina myydyistä käytetyistä koneista".

A:lla oli ollut kertomansa mukaan käytettävissään muun muassa edellä kerrotut kuluttajavalituslautakunnan suositukset 16.11.1988 ja 13.5.1987, minkä lisäksi hän oli ollut yhteydessä paikalliseen kuluttajaneuvojaan ja kuluttaja-asiamiehen toimistoon. A ei ollut kertomansa mukaan tiennyt sitä, että ensiksi kerrotun suosituksen mukainen asia oli ratkaistu Rovaniemen hovioikeudessa toisella tavalla. Ottaen huomioon, että kysymyksessä oli julkisesti saatavilla oleva asiakirja, A olisi pystynyt halutessaan selvittämään asian. Käräjäoikeus kiinnitti lisäksi huomion siihen, että kuluttajavalituslautakunnan ratkaisut olivat varsin vanhoja silloin, kun A:n toimittama ohjelma oli tehty ja lähetetty. A ei ollut ottanut yhteyttä kantajiin selvittääkseen, kuinka kuluttajavalituslautakunnan käsittelemät asiat olivat päättyneet ja asiakkaiden kanssa hoidettu. Kysymyksessä olevassa tapauksessa kommandiittiyhtiöön mentiin tekemään haastattelua etukäteen ilmoittamatta ja yllätyksellisesti, mikä oli A:n mukaan poikkeuksellista. Sen vuoksi A:n olisi tullut huolellisesti tai yllätyksellisyyden vuoksi jopa tavallista perusteellisemmin selvittää yhtiöstä esittämiensä väitteiden todenperäisyys. A:n esittämän väitteen epämiellyttävyys oli ollut ulkokohtaisesti arvioitavissa, minkä vuoksi hänen olisi tullut huolellisesti ja riittävästi varmistua ohjelmassa esitetyistä seikoista. A oli ollut esitetyn kirjeenvaihdon perusteella 20.10.1994 yhteydessä kuluttajaneuvojaan ja vastaanottanut 24.10.1994 Bernina Finland Oy:ltä kirjeen asiaan, joten ainakaan kiireellä ei voinut perustella sitä, ettei kommandiittiyhtiöön ollut etukäteen oltu yhteydessä. Käräjäoikeus katsoi, että herjauksen tueksi ei ollut esitetty todennäköisiä syitä.

Sen vuoksi käräjäoikeus katsoi rangaistusvaatimuksen ei vastoin parempaa tietoa tapahtuneesta julkisesta herjauksesta 1.11.1994 ja 6.11.1994 näytetyksi.

2. Käräjäoikeus kiinnitti tältäkin osin asiaa ratkaistessaan huomion sananvapauteen ja siihen, että tiedotusvälineillä oli tärkeä tehtävänsä sen toteuttamisessa. Elinkeinonharjoittajan julkisempi asema aiheutti velvollisuuden sietää tietyntyyppisten tietojen paljastaminen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi. Toisaalta käräjäoikeus kiinnitti tekojen oikeudenvastaisuutta harkitessaan huomion siihen, että paikallisella tasolla toimivan elinkeinonharjoittajan sietämisvelvollisuutta ei voitu asettaa yhtä korkealle kuin esimerkiksi poliitikkojen tai koko maassa toimivan elinkeinonharjoittajan.

Nimettömänä ohjelmassa haastatellun myyjän todistajankertomuksesta ilmeni, että haastattelutilanne oli tapahtunut yllättäen eivätkä A ja hänen mukanaan olleet muut henkilöt olleet kertoneet, keitä ja millä asialla he olivat. Esittelytilanteessa tapahtunut syytteessä kuvattu myyjän erehdys oli saatettu heti kuvauksen jälkeen A:n tietoon. Käräjäoikeus piti uskottavana todistajankertomusta myös siltä osin, että hän ei ollut kieltäytynyt antamasta henkilötietojaan eikä niitä ollut häneltä kysytty. Todistaja ei ollut ymmärtänyt, että tilanne, jossa hän takaapäin kuvattuna lausui repliikkinsä, esitettäisiin televisio-ohjelmassa eikä hän ollut voinut sitä nimenomaisesti kieltää. Myös todistelutarkoituksessa kuultujen D:n ja E:n kertomuksista ilmeni, että väärän koneen esittelemistä koskeva virhe oli korjattu.

Käräjäoikeus katsoi, että A oli toimittamassaan ohjelmassa hyödyntänyt ompelukoneen mallia koskevaa erehdystä. E:n erehdys oli tapahtunut yllättävässä haastattelutilanteessa ja se oli korjattu välittömästi kuvaustilanteen päätyttyä. A ei ollut lupaamallaan tavalla jättänyt hyödyntämättä erehdystä, vaan päinvastoin kuva pysähtyi kyseisellä kohdalla niin, että katsojat olivat varmasti saaneet erehdyksen vuoksi kantajayhtiöstä epäedullisemman kuvan. Sama epäedullinen kuva syntyi ohjelmassa esitetystä virheellisestä väitteestä, että yhtiön palveluksessa ollut myyjä oli halunnut pysyä nimettömänä. Virheellisen väitteen lisäksi kyseistä myyjää oli kuvattu silloin, kun hän palveli asiakasta ja selin kameraan, mikä oli ollut omiaan herättämään kuvan, että hän olisi halunnut salata jotain, vaikka tosiasiallisesti myyjä ei ollut edes ymmärtänyt tulleensa haastatelluksi tai kuvatuksi.

Ohjelmassa oli kerrottu, että liikettä epäiltiin nyt myös harhaanjohtavasta markkinoinnista ja epäselvyyksistä takuu- ja myyntiehdoissa. Väite oli esitetty vedoten kuluttajaviranomaisiin, mikä oli lisännyt sen uskottavuutta. Asiassa oli selvitetty, että kantajayrityksen toiminta oli aiheuttanut yhteydenottoja kuluttajaneuvojaan, kuluttaja-asiamieheen ja kuluttajavalituslautakuntaan. Kuluttajaneuvojan mukaan hänelle tehtyjen ilmoitusten perusteella asiat olivat korjaantuneet eikä hän ollut ilmoittanut niitä kuluttaja-asiamiehelle. Hän oli mahdollisesti ohjannut kuluttajavalituslautakuntaan kaksi asiaa. Kuluttajavalituslautakunnan toinen, kantajayhtiölle epäedullisesti ratkaistu asia oli ratkaistu tuomioistuimessa toisella tavalla ja kolmas asia oli ratkaistu kantajayhtiölle myönteisesti. Kuluttaja-asiamies oli ratkaissut yhden asian kantajayhtiölle myönteisesti, lähettänyt kahden asian vuoksi tiedotteen, yhden asian vuoksi muistion ja yksi asia ei ollut johtanut mihinkään. Väitteen esittäminen oli ollut ilmeisen tarpeetonta ohjelman kannalta ja saanut yhtiön liiketoiminnan ilmeisen kyseenalaiseen valoon.

Ohjelmassa oli viitattu liikkeen ikkunassa olevaan tarraan ja väitetty, ettei liikkeessä olisi myytävänä Bernette- ja Bernina-koneita. Kuitenkin ohjelman raakanauhalta ilmeni, että molempia koneita oli ollut myynnissä, ja tämä oli ollut A:n tiedossa. Ohjelmassa esitettyä johtopäätöstä, jonka mukaan yhtiö myisi olemattomia ompelukoneita, ei tukenut myöskään raakakopiosta ilmenevä ompelukoneiden laskeminen.

X Ky:n toiminta oli otettu koko ohjelman keskipisteeksi eikä muita liikkeitä ollut mainittu. Kun ohjelmassa oli esitetty vain X Ky:tä koskevia väitteitä, voitiin loukkaamistahdon katsoa olleen. Käräjäoikeus katsoi, että ainoastaan kuluttajaviranomaisiin vetoaminen ei ollut ollut perätöntä. Käräjäoikeus katsoi kuitenkin, että ohjelman yleissävy ja tyyli oli ollut tältäkin osin objektiivisesti ottaen loukkaava, minkä vuoksi käräjäoikeus katsoi rangaistusvaatimuksen julkisesta solvauksesta 1.11.1994 ja 6.11.1994 näytetyksi.

3, 4 ja 5. B ei ollut näyttänyt vastaavana ohjelmatoimittajana noudattaneensa A:n rikosten estämiseksi kaikkea asianaan ollutta varovaisuutta, minkä vuoksi käräjäoikeus katsoi kohdassa 3 kerrotun rangaistusvaatimuksen radiovastuulaissa tarkoitetun valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä 1.11.1994 näytetyiksi.

B oli tullut 4.11.1994 eli kaksi päivää ennen toista esityskertaa tietoiseksi Rovaniemen hovioikeuden tuomiosta 27.6.1991. Sen vuoksi hänelle oli syntynyt erityinen velvollisuus varmistaa esitettyjen väitteiden oikeellisuus. Hän ei ollut voinut varmistua väitteiden oikeellisuudesta katsomalla ohjelman läpi työryhmänsä kanssa. Hän olisi ilmeisesti voinut vain keskustelemalla A:n kanssa varmistua siitä, minkä tietojen perusteella A oli ohjelman tehnyt. Siten saamansa tiedon perusteella B olisi pystynyt arvioimaan, kuinka luotettavia ja riittäviä tiedot olivat. Sen vuoksi käräjäoikeus katsoi B:hen vastaavana ohjelmatoimittajana kohdissa 4 ja 5 kohdistetut rangaistusvaatimukset vastoin parempaa tietoa tapahtuneesta julkisesta herjauksesta ja julkisesta solvauksesta 6.11.1994 näytetyiksi.

Vahingonkorvauksesta käräjäoikeus lausui D:n ja E:n kertomuksista ilmenevän, että ohjelman esittämisen jälkeen kommandiittiyhtiön liikevaihto oli pienentynyt. Väitteen todenperäisyyttä tuki yhtiön kuukausimyynneistä vuosina 1993 - 1995 tehdyt havainnot ja oululaisten ompelukoneliikkeiden ikkunoista otetut valokuvat. Käräjäoikeus arvioi yhtiön liikevaihdon vähentyneen esitetyn ohjelman vuoksi 300 000 markalla.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n kohdan 1 osalta rikoslain 27 luvun 2 §:n 2 momentin nojalla ei vastoin parempaa tietoa tehdystä julkisesta herjauksesta ja kohdan 2 osalta rikoslain 27 luvun 3 §:n 2 momentin nojalla julkisesta solvauksesta yhteiseen 30:een 111 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 3 330 markkaa ja B:n kohdan 3 osalta radiovastuulain 3 §:n nojalla radiovastuulaissa tarkoitetun valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä, kohdan 4 osalta rikoslain 27 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla vastoin parempaa tietoa tehdystä julkisesta herjauksesta ja kohdan 5 osalta rikoslain 27 luvun 3 §:n 2 momentin nojalla julkisesta solvauksesta yhteiseen 30:een 188 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 5 640 markkaa.

A, B ja Yleisradio Oy velvoitettiin yhteisvastuullisesti korvaamaan X Ky:lle ja D:lle tuomion painattamisesta aiheutuvat kulut 20 000 markalla viivästyskorkoineen. Lisäksi A, B ja Yleisradio Oy velvoitettiin suorittamaan korvaukseksi X Ky:lle liikevaihdon vähenemisestä aiheutuneesta vahingosta 300 000 markkaa korkoineen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 18.11.1997

A, B ja Yleisradio Oy valittivat hovioikeuteen.

Hovioikeus lausui, että X Ky:n kuukausimyynneistä esitetyn selvityksen mukaan yhtiön myyntituotot olivat olleet vuonna 1993 yhteensä 5 109 757,04 markkaa, marras- ja joulukuun myyntituottojen ollessa tuolloin yhteensä 903 901,21 markkaa. Vuoden 1994 myyntituotot olivat olleet yhteensä 3 477 590,60 markkaa, marras- ja joulukuun myyntituottojen ollessa tuolloin yhteensä 467 032,64 markkaa. Vuoden 1994 marras- ja joulukuun myyntituotot olivat siten vuoteen 1993 verrattuna vähentyneet suhteellisesti enemmän kuin myyntituotot muutoin olivat vuonna 1994 vähentyneet. Vuonna 1995 myyntituotot olivat edelleen vähentyneet ollen määrältään yhteensä 2 620 853,37 markkaa. Myynnin vähenemisen oli katsottava osaksi johtuneen kysymyksessä olevan televisio-ohjelman esittämisestä 1. ja 6.11.1994.

Hovioikeudelle toimitettujen kommandiittiyhtiön 31.3.1994, 31.3.1995 ja 31.3.1996 päättyneiltä tilikausilta laadittujen tuloslaskelmien mukaan yhtiön liikevoitto oli ollut 31.3.1994 päättyneellä tilikaudella 165 499,20 markkaa, 31.3.1995 päättyneellä tilikaudella 108 332,32 markkaa ja 31.3.1996 päättyneellä tilikaudella 85 590,06 markkaa. Liikevoitto oli siten 31.3.1994 päättyneen tilikauden jälkeen alentunut merkittävästi. Liikevoiton väheneminen oli osaksi johtunut kysymyksessä olevan ohjelman esittämisestä aiheutuneesta myyntituoton vähenemisestä. Ohjelman esittämisestä oli näin ollen aiheutunut yhtiölle taloudellista vahinkoa liikevoiton menetyksenä. Ohjelman esittämisestä oli katsottava aiheutuneen yhtiölle myös muuta sellaista markkinahäiriönä ilmenevää vahinkoa, josta oli johtunut tuoton menetystä. Tällaisen vahingon tarkka määrä ei ollut vahingon luonteen vuoksi selvitettävissä.

Kommandiittiyhtiölle liikevaihdon vähentymisestä edellä kerrotuin tavoin aiheutuneen vahingon yhteismäärä ei ollut asiassa esitetyn näytön perusteella laskettavissa eikä siitä myöskään ollut vaikeudetta saatavissa näyttöä. Tämän vuoksi vahingon määrä oli oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 6 §:n nojalla arvioitava. Hovioikeus arvioi vahingon määräksi 50 000 markkaa.

Näillä perusteilla hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, että A:n ja B:n sekä Yleisradio Oy:n X Ky:lle liikevaihdon vähenemisestä aiheutuneesta vahingosta maksettavaksi tuomittu korvaus alennettiin 50 000 markkaan käräjäoikeuden tuomitsemine korkoineen. Muilta osin käräjäoikeuden tuomiota ei muutettu.

Perustelut

Kuningaskuluttaja-ohjelman toimintaperiaatteisiin kuuluu tarkastella elinkeinonharjoittajien toimintaa kriittisesti kuluttajien näkökulmasta. Ohjelmalle on luonteenomaista, että siinä esitetään elinkeinonharjoittajiin kohdistuvaa iskevää ja kärjekästäkin arvostelua. Tällaisen arvostelun esittäminen ei ole sellaisenaan osoitus siitä, että ohjelmasta vastaavilla henkilöillä olisi tarkoitus loukata elinkeinonharjoittajia. Elinkeinonharjoittajien tulee sietää kärjekästäkin julkista arvostelua. Tällöin on keskeisenä lähtökohtana se, että arvostelu perustuu paikkansa pitäviin asiatietoihin.

A

Herjaus (kohta 1) A on televisio-ohjelmassa lausunut, että "myös kuluttajaviranomaisille X Ky on tuttu jo vuosien takaa muun muassa uusina myydyistä käytetyistä koneista". Käytetyn koneen myyminen uutena saattaa täyttää petosrikoksen tunnusmerkistön. Tähän ohjelmassa esitettyyn väitteeseen ei ole liittynyt sellaisia tekijöitä, jotka tekisivät sen vastaanottajan kannalta tulkinnanvaraiseksi, vaan väite on päinvastoin selvästi ymmärrettävissä siten, että yhtiössä on syyllistytty rikolliseen menettelyyn. Väite on ollut omiaan leimaamaan yhtiön elinkeinonharjoittajana hyvin kielteisellä tavalla.

A:n esittämä väite on perustunut pääosiltaan kuluttajavalituslautakunnan kommandiittiyhtiölle vuosina 1987 ja 1988 antamiin kahteen ompelukonekaupan purkamista tai koneen vaihtamista koskevaan suositukseen. Jälkimmäisen asian oli tuomioistuin myöhemmin arvioinut toisin kuin kuluttajavalituslautakunta. Väitteen vakavuus huomioon ottaen A ei olisi saanut tyytyä vain noista jo varsin vanhoista suosituksista saamiinsa tietoihin, vaan hänen olisi pitänyt varmistaa viranomaislähteistä tai yhtiöstä suosituksista ilmenevien tietojen todenperäisyys ja se, mitä suositusten perusteella lopulta oli tapahtunut. Tähän tarkistamiseen hänellä olisi ollut mahdollisuus, mutta hän on jättänyt näin tekemättä. A ei ole näyttänyt väitteeseen sisältyvää soimausta toteen.

"Kuningaskuluttaja" ohjelmassa 29.11.1994 tehty oikaisu ei poista teon rangaistavuutta.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A on syyllistynyt alempien oikeuksien hänen syykseen lukemaan, rikoslain 27 luvun 2 §:ssä tarkoitettuun julkiseen ei vastoin parempaa tietoa tehtyyn herjaukseen.

Solvaus (kohta 2) Korkein oikeus hyväksyy käräjäoikeuden perustelut siltä osin kuin kysymys on ompelukoneen mallia koskeneen erehdyksen hyödyntämisestä, väitteestä, että yhtiön palveluksessa ollut myyjä, jota oli kuvattu tämän tietämättä, oli halunnut pysyä nimettömänä, väitteestä, että X Ky:tä epäillään harhaanjohtavasta markkinoinnista ja epäselvyyksistä takuu- ja myyntiehdoissa ja väitteestä, että yhtiö myisi olemattomia ompelukoneita. Ohjelmassa, joka on esitetty valtakunnallisella televisiokanavalla, ei ole käsitelty muita liikkeitä kuin X Ky:tä. A:n on täytynyt tietää, että mainitut väitteet ja ohjelmassa annettu virheellinen kuva tapahtumista loukkaavat yhtiötä.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A on julkisesti solvannut X Ky:tä ja sen yhtiömiehiä.

B

Valvontavelvollisuuden laiminlyönti (kohta 3) Radiovastuulain 2 §:n mukaan vastaavan ohjelmatoimittajan tehtävänä on valvoa ohjelmaa ja estää sisällöltään rikollisen ohjelman lähettäminen. Mitään ohjelmaa ei saa lähettää vastoin vastaavan ohjelmatoimittajan tahtoa. Lain 3 §:n mukaan jos vastaava ohjelmatoimittaja ei ole vastuussa lähetetyn ohjelman sisältöön perustuvasta rikoksesta tekijänä tai osallisena, on hänet tuomittava kuitenkin valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä, jollei hän voi näyttää rikoksen estämiseksi noudattaneensa kaikkea asianaan ollutta varovaisuutta.

Ohjelmassa esitetty väite käytettyjen ompelukoneiden myymisestä uusina on ollut B:n havaittavissa ennen 1.11.1994 tapahtunutta lähetystä. B:n on myös täytynyt tietää, että väite saattaa olla rikoslaissa tarkoitetulla tavalla Oulun X Ky:tä tai sen yhtiömiehiä loukkaava. B ei ole näyttänyt noudattaneensa asianaan ollutta varovaisuutta salliessaan ohjelman lähettämisen. Hän on siten syyllistynyt hänen syykseen kohdassa 3 luettuun rikokseen, jonka rangaistavuutta 29.11.1994 esitetyssä ohjelmassa tehty oikaisu ei poista.

Herjaus ja solvaus (kohdat 4 ja 5) Käräjäoikeuden tuomiossa lausutuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo B:n syyllistyneen hänen syykseen 4 ja 5 kohdissa luettuihin rikoksiin.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei ole syytä muuttaa hovioikeuden tuomion lopputulosta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.